lauantai 11. huhtikuuta 2020

Veikkausliigan ulkomaalaiset - ajatuksia skouttaukseen tilastojen avulla OSA 2

Jatketaan ajatusleikkiä ulkomaalaispelaajien hankkimiseen liittyvästä strategiasta. Edellinen kirjoitus käsitteli kauden 2019 ulkomaalaispelaajien ikäjakaumaa ja pohdiskeli alustavasti sitä, löytyykö Veikkausliigajoukkueilta jotain selkeitä strategioita ulkomaalaispelaajiin liittyen.

Nostin edellisessä osassa esille oman ajatukseni kolmivaiheisesta "strategiasta":

1) Etsitään sarjoja, joiden taso on suunnilleen sama tai kovempi kuin Veikkausliiga (palataan siihen, miten identifiointi tapahtuu myöhemmin)

2) Etsitään näistä sarjoista nuoria tai melko nuoria pelaajia, jotka eivät ole saaneet vielä kovin paljoa peliminuutteja, mutta joiden tilastot näyttävät lupaavilta

3) PROFIT 

Avaan tässä kirjoituksessa hieman tarkemmin mitä tuolla vaiheella 1 ja strategialla ylipäätään tarkoitan. Seuraavassa kirjoituksessa keskitytään tarkemmin vaiheeseen 2.

Sopivien sarjojen etsiminen ja strategian valinta


Mistä pelaajia kannattaisi etsiä? Tämä edellyttää luonnollisesti kokonaiskuvan hahmottamista ja sen päättämistä, millaisia pelaajia on tarkoitus löytää. Joillain seuroilla, kuten tanskalaisella FC Nordsjællandilla ja vaikkapa Championshipin Brentfordilla on selkeät strategiat, joita ne toteuttavat mm. pelaajakehityksen ja -hankinnan osalta. 

Nordsjælland on perustanut akatemian Ghanaan tavoitteenaan löytää sieltä itselleen lupaavia tulevaisuuden pelaajia. Seuran strategia ja tavoite on olla kasvattajaseura ja panostukset valmentajiin, olosuhteisiin jne. ovat tämän strategian mukaisia. Seuralla on myös selkeät visiot siitä, minkätyyppisiä pelaajia he etsivät ja tämä perustuu näkemykseen siitä, millaisia jalkapalloilijoita tulevaisuudessa tarvitaan. Tässä haastattelussa avataan erinomaisesti Nordsjællandin Flemming Pedersenin toimesta joukkueen toimintatapoja ja strategiaa.

Brentford on esimerkki lähes täysin päinvastaisesta strategiasta pelaajahankinnoissa. Vedonlyönti- ja tilastotaustaisen omistajan Matthew Benhamin (joka omistaa myös täysin Brentfordista poikkeavan strategian omaavan Midtjyllandin) strategiana Brentfordissa on hyödyntää kilpailuetua tilastojen ja pelaajaskouttaamisen puolelta. Seuralla ei ole lainkaan omaa akatemiaa, vaan se pyrkii löytämään aliarvostettuja ja/tai lupaavia pelaajia kohtuullisella hinnalla. Näitä pelaajia myydään sitten eteenpäin kun heidän markkina-arvonsa on noussut. Tällä strategialla Brentford on noussut Championshipin huippujoukkueisiin huolimatta keskimääräistä alhaisemmasta palkkabudjetista.

Tässä muutama lainaus harvoin haastatteluja antavalta Benhamilta aiheeseen liittyen:

Q: Any player you’re gutted we missed out on that was realistic? An exciting incoming signing that didn’t materialise?

Matthew: Yeah, loads. Believe it or not, Kante was on our radar when he was in the French 2nd division. No idea if we’d have had a chance, I guess we probably wouldn’t have.

Q: Is there a European country that has a lot of untapped talent? And he says “I read something about Hungary recently, but know next to nothing about football in the country”.

Matthew: I have no idea. I hope that’s true, I think Midtjylland have signed a very promising 17 year old from Hungary, so I hope that’s true.

Matthew: I’d say there are certain clubs and certain leagues which are undervalued as opposed to countries.

Q: which ones?

Matthew: Ah, just certain ones. (laughter)

Veikkausliigaseura ei voi realistisesti ostaa parhaassa iässä olevia kovissa jalkapallosarjoissa läpilyöneitä pelaajia. Käytännössä siis vaihtoehdoiksi jäävät vanhemmat (ja kalliimmat) nimekkäämmät pelaajat, "loukkaantumistilannearvat" tai (nuoret) nimettömämmät pelaajat. Esimerkiksi HJK on aiempina kausina hankkinut pelaajia melko kirjavasti, mutta ilmeisesti seura totesi suunnitelman toimimattomaksi ja palasi kaudeksi 2020 tutumpaan strategiaan: "hanki Veikkausliigan parhaat pelaajat". Monella muulla seuralla Suomessa ei ole mahdollista toimia kuten HJK:lla, joten niiden ja miksei myös HJK:n olisi järkevää miettiä myös muita pelaajahankintastrategioita.

Strategia - miksi sellaista tarvitaan?


Ulkopuolelta seurattuna vaikuttaa, että Veikkausliigaseurat toimivat rekrytoinneissaan ja peluutuksissaan melko poukkoilevasti ja ilman varsinaista pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Esimerkiksi päätös "juniorituotantoon panostamisesta" sotii käytännössä kentillä usein nähtävää omien junioreiden pelaamattomuutta vastaan. Monesti seurat eivät anna nuorille pelaajille isoa vastuuta, vaikka juuri tämä olisi avain monen lahjakkaan nuoren kehitykseen seuraavalle tasolle. Syitä tähän on varmasti monia, alkaen valmentajien lyhyen tähtäimen menestyspaineista ja päättyen seuran strategian puutteeseen.

Selkeän strategian etuna seuralle on se, että vaikka henkilöstö ja valmentajat vaihtuvat, pysyy seuran toimintamalli ennallaan (ainakin kunnes todetaan, että strategia ei toiminut ja sitä tulee päivittää). Näin ollen valmentajan ei tarvitse pelätä potkuja sen takia, että hän on peluuttanut oman akatemian junioreita, jos tämä on seuran yhteinen tavoite ja toive.

Millaisia strategioita voisi olla?


Kuten todettua, Veikkausliigaseurojen strategiset vaihtoehdot ovat rajatumpia kuin monien suurempien eurooppalaissarjojen joukkueiden. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että strategia ja kokonaisvaltainen analyysi olisi juuri Veikkausliigajoukkueille poikkeuksellisen tärkeää.

Omissa ajatuksissani vaihtoehtoisia lähestymistapoja on useampia, esimerkiksi RoPS-tyylinen "parempien" seurojen lainapelaajien hyödyntäminen, mutta keskityn tässä tarkemmin yhteen strategiaan, jota en ole nähnyt vielä käytettävän.

Ajatukseni lähtee siitä, että pyritään identifioimaan maita ja sarjoja, joiden pelin taso on riittävän korkea Veikkausliigaan, mutta jonka pelaajia ei aktiivisesti rekrytoida Euroopan suursarjoihin. Tällaisia voisi olla esim. Kolumbian alemmat sarjat (case Morelos), mutta vaihtoehtoisesti myös Euroopan muut pienemmät sarjat. Sopivien sarjojen valinnassa on luonnollisesti monia muuttujia, joista yksi esimerkiksi se, että löytyykö seurasta aiempaa historiaa tietyn maan pelaajista (tai seuran taustoista yhteyksiä jonnekin jne.).

Miten sarjoja voisi sitten lähteä haarukoimaan puhtaasti tilastojen perusteella? Monet konsultointiyritykset, kuten esimerkiksi 21st club tarjoavat asiakkailleen monenlaista strategiaan ja kilpailuetuun liittyvää konsultaatiota. Köyhän miehen ratkaisu on kuitenkin hyödyntää ilmaista dataa, jota löytyy muun muassa Club Elon verkkosivuilta. Elo-ratingin ideana on, että eri maiden sarjojen ja joukkueiden tasoa pystytään arvioimaan, kun nämä pelaavat keskinäisiä otteluita. Pitkässä juoksussa keskimääräinen taso alkaa asettua ja tulokset ovat kohtuullisen luotettavia.


Suomalaisten seurojen paras rating on HJK:lla huolimatta viime kauden kompuroinneista. Neljän suomalaisjoukkueen keskimääräinen ELO-rating on 1185. Miten suomalaisseurat sitten vertautuvat muihin eurooppalaissarjoihin?


Club Elo - keskimääräiset ratingit Euroopan sarjoissa


Kuva maalaa melko surullisen kuvan suomalaisen jalkapallon tasosta - Veikkausliigan keskimääräiset elo-ratingit eivät päätä huimaa. Muut kuvassa näkyvät sarjat ovat sellaisia, joista club Elo on laskenut ratingit kaikille seuroille. Kuvassa on siis esitetty keskimääräiset ratingit, joten tämä kuva on Veikkausliigan osalta vielä hieman ruusuisempi kuin mitä todellisuus (Veikkausliigasta mukana vain 4 joukkuetta, ei lainkaan heikoimpia). Club Elon ratingit eivät luonnollisesti ole absoluuttinen totuus ja seurojen tilanteet voivat elää paljonkin muutamassa kaudessa. Jotain osviittaa niistä kuitenkin saadaan ja tätä tietoa voidaan myös hyödyntää pelaajia kartoitettaessa.

Käytännössä Veikkausliigan joukkueilla on siis ainakin teoriassa mahdollista löytää riittävän hyviä pelaajia lähes kaikista Euroopan sarjoista. Tämä avaa mahdollisuuksia, sillä vaikka 2 Bundesligasta voi olla vaikea saada pelaajia Suomeen, voisin kuvitella, että Bulgarian tai Unkarin liigan pelaaja voisi oikeissa olosuhteissa harkita pelaamista vaikkapa Rovaniemellä.

Mitä käytännössä?


Seurat eivät luonnollisesti voi maksaa suuria siirtokorvauksia, joten etsittävät pelaajat pitäisi rajata sellaisiksi, jotka voivat siirtyä vapailla papereilla tai vähintäänkin edullisilla ehdoilla. Pelaajamassa, josta pelaajia voidaan etsiä näyttäisi pelkästään Euroopassa olevan niin suuri, että tämän ei luulisi olevan ylipääsemätön este - mikäli esikarsinta voidaan tehdä tehokkaasti, esimerkiksi tilastoja hyödyntämällä.

Tilastojen avulla voidaan etsiä valituista sarjoista tietyt kriteerit täyttäviä pelaajia. Tämän jälkeen voidaan alkaa tekemään tarkempaa skouttausta ja analyysiä, mikäli löydetään pelaaja tai pelaajia, jotka vaikuttavat kiinnostavilta. Pelaajia voidaan etsiä esimerkiksi niin, että pyritään löytämään tietyn tyyppisiä laitapakkeja. Tällaisilla pelaajilla on tietyt tilastolliset profiilit, joiden perusteella voidaan tehdä esikarsinta. 

Seuraavassa, myöhemmin julkaistavassa osassa esittelen joitain esimerkkejä pelaajien kartoituksesta muutamasta eri sarjasta eri kriteereillä.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti