perjantai 31. heinäkuuta 2015

Veikkausliigakatsaus - heinäkuu


Vähälumisen ja vähämaalisen heinäkuun ottelut ovat pelattuna ja koko kaudesta takana 113 peliä, eli reilut 57 %. Joukkueet alkavat asettua vahvemmin niille "kuuluville" paikoille, eikä sarjataulukon ja muiden tilastojen väliset erot ole enää yhtä suuria kuin alkukaudesta.


 

Häntäpään joukkueet Ilves, KTP ja VPS kamppailevat putoamista vastaan. VPS:n kurssi ei ole kääntynyt Olli Huttusen potkujen jälkeen, vaan pikemminkin päinvastoin. Tilastojen valossa joukkueen laukaisumäärät ovat vähentyneet, mutta tuurit hieman parantuneet (tästä tarkemmin postauksen lopussa). Jaro on tilastojen perusteella sarjasijoitustaan parempi joukkue, ja ilman koko loppukauden kestäviä pahoja loukkaantumisongelmia, en usko Jaron joutuvan taistelemaan putoamista vastaan. KuPSin tahti on hyytynyt, kuten olen näissä katsauksissa tilastojen perusteella arvioinutkin. Tälläkin hetkellä KuPS on samassa kastissa KTP:n, VPS:n ja Ilveksen kanssa laukaisutilastoissa, joten putoamista kohti taulukon pohjaa saatetaan nähdä vielä lisää, mikäli peliesitykset eivät parane.
Lahti on parantanut pistetahtiaan, kuten laukaisutilastojen perusteella sopi odottaakin. Kuukausi sitten Lahden tahti oli 1,07 pistettä / peli ja nyt jo 1,39 pistettä / peli. MIFK sen sijaan on jatkanut samaa pistetahtia, ja sen suurin ongelma on ollut tehottomuus, joka on jatkunut koko kauden ajan. Hyvistä laukaisumääristä huolimatta maaleja on syntynyt selvästi liigan heikoimmilla tehoilla.

 

Laukaisutilastojen, eli TSR:n ja SoTR:n perusteella sarja on jakautunut melko selvästi kolmeen kastiin. Heikoimmat ovat aiemmin todetut VPS, KTP, Ilves ja KuPS. Keskikastiin voidaan laskea Jaro, HIFK sekä Inter ja kärkiryhmän muodostavat RoPS, HJK, MIFK, Lahti ja SJK.


Scoring-%, torjuntaprosentti ja PDO





PDO tyypillisesti lähestyy kauden aikana 100 %:n tasoa, eikä valtavia poikkeamia enää ole nähtävissä. Ulkomaisten sarjojen perusteella voidaan arvioida, että yli 104 %:n olevat PDO-lukemat johtuvat pääosin tuurista, eivät taidosta. Edellisissä päivityksissä oletetut / havaitut trendit ovatkin pääosin jatkuneet. Esimerkiksi Inter on jatkanut tasaista putoamistaan scoring-prosentissa. Selitykseksi ei käy Hambon loukkaantumiset ja lähtö Brightoniin, sillä Hambon maalintekoprosentti alkukaudesta oli täysin kestämättömällä tasolla ja olisi erittäin todennäköisesti korjautunut loppukauden aikana. Ojalan lähtö sen sijaan saattaa näkyä luvuissa enemmän, mutta pääosin aikaisempaa alhaisempi scoring-% selittyy "normaalilla" tuurien tasaantumisella. 

Alkukaudesta liigan selvästi surkein torjuntaprosentti oli Ilveksellä, mutta lukema lähestyy liigan keskiarvoa - huhti-toukokuun tarkastelussa luku oli 56,3 % ja nyt jo 68,1 %. Tässäkin lienee osaltaan kyse hajonnasta ja tuurien tasaantumisesta, ei pelkästään puolustuksen tiivistymisestä. Tällä hetkellä heikoin torjuntaprosentti on Jarolla. Östin ja puolustuksen ongelmat oli nostettu esiin myös viimeisimmässä Urheilusanomissa. Itselläni ei ole tästä sen suurempaa näkemystä, mutta torjuntaprosentti vaikuttaisi pysyneen suhteellisen samalla tasolla kuin edellisessä katsauksessa, eli mikään uusi "ongelma" ei tilastojen valossa ole kyseessä.

Lahden pistetahdin parantumista selittää pääosin parantunut viimeistelyprosentti. Edellisessä katsauksessa scoring-% oli alle 20 % ja nyt jo lähes 25 %. Heinäkuussa Lahden potkut ovat osuneet siis erinomaisella prosentilla kohti maalia. MIFK:lla on sen sijaan edelleen poikkeuksellisen alhainen scoring-prosentti, joka selittää myös suhteellisen vaisua pisteet / ottelu -tahtia.


Syötöt ja pallonhallinta 



Heinäkuu ei tuonut suuria muutoksia syöttötilastoihin. HJK:n ja KTP:n syöttötarkkuus tuli hieman alas, muilla joukkueilla oma syöttötarkkuus oli heinäkuun lopulla hieman paremmalla tasolla kuin kesäkuun lopulla. Edelleenkin selvästi vastapuolta tarkempia syöttelijöitä ovat olleet vain Jaro, SJK ja HJK. Ilves on edelleen heikoin sekä onnistuneiden syöttöjen määrässä että syöttötarkkuudessa.
 

Pallonhallinnassa suurimmat muutokset kesäkuun lopun tilanteeseen olivat SJK:n selvästi parantunut ja VPS:n heikentynyt pallonhallinta-prosentti. SJK kiri HJK:n "hallintaeroa" kiinni noin 2,5 % pelkästään heinäkuussa. Jaro on mielenkiintoinen joukkue, sillä kuten aiemmin nähtiin se on keskikastissa laukausmäärissä ja kärkinelikossa sekä syöttömäärissä että -tarkkuudessa, mutta liigan häntäpäässä pistetahdissa. PDO:n perusteella Jaro on ollut epäonnekas jo pidempään ja on kiinnostavaa nähdä korjaantuuko "tuuritilanne" loppukauden aikana.

Maali- ja laukausmäärät sekä scoring-%


Twitterissä oli keskustelua Veikkausliigan maali- ja laukausmäärien kehityksestä. Kauden 2015 heinäkuun alku oli todella vähämaalinen ja kuten keskustelussa tulikin ilmi, ovat maalimäärät tyypillisesti lisääntyneet kauden loppua kohti mentäessä ja olosuhteiden parantuessa. Alla ovat kuvaajat maalimäärien, laukausten kokonaismäärien, maalia kohti suuntautuneiden laukausten sekä scoring-prosentin kuukausittaisesta kehityksestä vuosina 2014-15.


Kuukausittaiset maalimäärät kertovat, että vuoden 2015 heinäkuu oli poikkeuksellisen vähämaalinen. Muina kuukausina erot edelliseen vuoteen olivat kohtuullisen pieniä, eikä koko kauden osalta puhuta vielä dramaattisesta erosta edelliseen kauteen verrattuna. Seuraavaksi tarkastelin, onko tämän kauden alhaisempi maalimäärä johtunut heikommasta viimeistelystä vai kenties alhaisemmasta laukausmäärästä.


Kokonaislaukausmäärät ovat olleet säännönmukaisesti alhaisempia kuin kaudella 2014. Toistaiseksi tällä kaudella on lauottu noin 2 laukausta vähemmän per ottelu kuin viime kaudella, mutta myös laukausmäärissä on tyypillisesti ollut nouseva trendi syksyä kohti mentäessä.
 


Sama trendi näyttää jatkuvan myös maalia kohti suuntautuneissa laukauksissa. Laukausmäärät ovat olleet joka kuukausi alle vuoden 2014 tason ja ottelukohtaisesti ero on ollut noin 1 laukaus / peli.

Scoring-% (eli maalit / laukaukset kohti maalia) sen sijaan on ollut koko kauden osalta vuoden 2014 tasolla (28,7% vs. 28,5%). Heinäkuun alhaista maalimäärää näyttäisikin selittävän siis osaltaan laukausmäärät, mutta erityisesti heikompi maalintekoprosentti. Heinäkuun scoring-% (26%) ei ollut mitenkään radikaalisti keskiarvon alapuolella, mutta kun sitä verrataan kauden 2014 lukemiin, on ero todella merkittävä.

Hyvät, onnekkaat ja niin edelleen
 


Loppuun vielä viime kertaiseen tapaan katsaus PDO:n (pystyakseli) ja SoTR:n (vaaka-akseli) yhdistelmäkuvaajaan. Kuvaajassa PDO kertoo "onnesta" ja SoTR mittaa hyvyyttä. Pallon koko kuvastaa pisteet / ottelu -tahtia, eli mitä suurempi pallo, sitä enemmän pisteitä.





SJK:n parantunut SoTR on vienyt sen jo HJK:n ohi ja edellä on enää MIFK niukalla erolla. Kuten alussa totesin, on VPS:llä ollut viime aikoina hyvää tuuria viimeistely- ja torjuntaprosenttien osalta. Erityisesti scoring-prosentti on ollut viime peleissä kestämättömän hyvällä tasolla. Tämä ei erityisesti lupaa hyvää loppukautta ajatellen, sillä samaan aikaan VPS:n laukaisutilastot (SoTR ja TSR) ovat menneet alamäkeä.










































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti